ESS:n Valmennusrinki kokoontui viimeistä kertaa tänä syksynä

16.12.2016


Hyvän vastaanoton saanut Espoo Synchronized Skatersin valmennusrinki treenasi jälleen torstaiaamuna innokkaasti jäätanssivalmentaja Susanna Peltolan johdolla.

Syksyn aikana valmennusrinki on kokoontunut Tapiolan harjoitushallissa hiomaan taitojaan  yhteensä neljä kertaa. Valmennusringin luistelijat, ETK:n SM-seniorijoukkue Revolutions sekä molemmista kasvattajaseuroista erikseen valitut SM-junioriluistelijat, ovat syksyn aikana päässeet haastamaan itseään eri huippuvalmentajien kanssa. Joka jäällä on ollut oma teemansa ja syksyn viimeisellä kerralla pureuduttiinkin jäätanssin oppeihin perehdytti jäätanssivalmentaja Susanna Peltola. Harjoituksissa keskityttiin ennen kaikkea kaarten syvyyteen ja joustoon harjoitellen myös erilaisia jäätanssista tuttuja pariotteita.

Valmennusrinki jatkuu taas keväällä. Seuraavat harjoituskerrat ovat 12.1., 9.2. ja 9.3.