Yksinluistelijoilla kiireistä kevät-talven kilpailuaikaa

25.2.2013

Jessika
Jessika
Annika
Annika

Noviisien ja junioreiden aluemestaruudet kilpailtiin Myyrmäessä la 23.2.2013. ETK:n Jannika Myntti sijoittui junioreissa hienosti 4.  Noviiseissa Emilia Artela taituroi itselleen hopeamitalin kisan parhaimmilla osa-alue-pisteillä. Samassa sarjassa oli Henna Santavuori myös vahvasti 4.  Hyvä ETK:n tytöt!

Silmujen (synt. 2002) alueen Hopeafinaalissa Vuosaaren jäähallissa oli ETK:n Annika Hovi näyttävästi 2. ja silmut (synt.2003) –sarjassa kultamitalin palkintokaappiinsa toi Jessika Louhelainen. Hienoja suorituksia!

Kansainväliset taitoluistelukilpailut, Stockholm Trophy 2013,  pidetään  Tukholmassa 23.-25.2.2013.  ETK:n luistelijoita on mukana näyttävällä joukolla.

Kisaurakan aloitti jo Vera Vilen sijoittuen hienosti Springs A-sarjassa 10. Kilpailut ovat käynnissä ja pidetään peukkuja Rialle, Edithille, Aavalle, Ilonalle, Maille, Essille ja Isabellalle! Heidän tuloksensa saamme tiistaina 26.2.2013.

Kilpailusivusto