Blue Arrowsille hopeaa

18.11.2013

SM-noviisijoukkueemme Blue Arrows luisteli SM-sarjojen 1. valintakilpailussa hopealle ja lunasti samalla paikan sarjan SM-kilpailuihin helmikuussa.

"Tytöt luistelivat hyvän ja energisen vapaaohjelman. Muutamia virheitä sinne mahtui eli luvassa on vieläkin parempia pisteitä tulevissa kisoissa", kertoo joukkueen valmentaja Merja Laakkonen.

Agenttien seikkailemat pisteet 50.95 ovat toiseksi parhaat pisteet mitä joukkue on viime vuosina Suomen kisoissa saavuttanut. Kauden ensimmäiseksi kisaksi siis loistava suoritus. Vaikka muutamasta tytöstä näkyikin ensimmäisen kisan mukanaan tuoma jännitys, ei se häirinnyt joukkueen luistelua kokonaisuutena.

"Ihanaa tulkintaa ja vauhdikasta menoa", joukkueen valmentaja kommentoi tyttöjen suoritusta. "Tytöt ovat harjoitelleet ahkerasti ja se tuotti vahvan ja varman suorituksen. Tästä on hyvä jatkaa kohti seuraavia kisoja", Merja jatkaa.

Joukkueen seuraava kilpailu on 2. SM-valintakilpailu joulukuussa Tampereella.