Suomen Taitoluisteluliitto tiedottaa 2.10.2014

2.10.2014

Finlandia Trophy arvontatilaisuus Sellossa
Finlandia Trophy arvontatilaisuus Sellossa


Finlandia Trophy Espoo -kilpailu kokeilukulttuurin ytimessä

 

Suomalaisen taitoluistelun ylpeys, jo 19. kertaa järjestettävä kansainvälinen
Finlandia Trophy Espoo -kilpailu, näyttäytyy tänä vuonna kokeilevana ja osallistavana
urheilutapahtumana. Kautta aikojen kilpailu on vetänyt puoleensa taitoluistelun
kirkkaimpia tähtiä aina maailmanmestareista olympiavoittajiin asti, mutta pelkästään
loistokas osallistujakaarti ei Taitoluisteluliitolle enää riitä. Kilpailutapahtuman
ohella liitto haluaa tästä eteenpäin profiloitua innovatiivisena sekä yrityksiä
houkuttelevana kisajärjestäjänä ja uudentyyppisen yritysyhteistyön kehittäjänä.

Päätös kehittää taitoluistelutapahtumien yritysyhteistyötä ja panostaa yleisön
viihtyvyyteen, synnytti vuoden vaihteessa Innostava Suomi -hankkeen, joka pitää
kotipesäänsä juuri Taitoluisteluliitossa. Kun liitto kutsui lisäksi hankkeeseen
Suomen Olympiakomitean, VALO ry:n, nipun yrityksiä, kaupunkeja ja muita asiasta
innostuneita, vakuuttui myös Uudenmaan ELY-keskus hankkeen ideasta.

Hankkeen maali on Suomen itsenäisyyden 100-vuotisjuhlavuodessa, 2017, jolloin Suomi isännöi taitoluistelun MM-kisoja. Samana vuonna Suomi toimii myös hiihdon, joukkuevoimistelun ja nuorten suunnistajien MM-kilpailujen isäntänä.
Taitoluisteluliitto onkin esittänyt kutsun myös muille MM-organisaatioille osallistua juhlavuoden urheilutapahtumien kehittämiseen - yhdessä. Eteenpäin katsova
Taitoluisteluliitto on antanut vuosittain järjestettävän Finlandia Trophyn
testilaboratorioksi, jossa uudenlaisia yritysyhteistyö- ja elävöittämiskokeiluja
voidaan yli lajirajojen kokeilla.


Miten kokeileva kulttuuri ilmenee viikon päästä käytävässä Finlandia Trophyssa?
Hankkeen projektipäällikkö Karoliina Vilander jakaa kokeilut kolmeen osa-alueeseen,
jotka ovat taiteen ja "suomalaisen hulluuden" liittäminen osaksi urheilutapahtumia,
yleisön hyvinvointi sekä osallistava sponsorointi.
- Varsinkin taiteen mukanaolo urheilussa on hyödyntämätön voimavara. Finlandia
Trophyssa esimerkiksi luistelijoiden kilpailujärjestyksen arvontatilaisuudessa on
mukana taideolympialaisissa kultamitalin voittanut taiteilija Tero Annanolli, joka
maalauttaa luistelijoilla taulun, joka puolestaan huutokaupataan Nenäpäivän hyväksi.
Itse kilpailutapahtumassa kuullaan livemusiikkia, josta vastaa lahjakkaat Tapiolan
musiikkilukion puhallinorkesterin nuoret soittajat sekä viiden naisen lauluyhtye
Ensemble Norma.
Maksa ja Auta liikkumalla -tempaus puolestaan laittaa potentiaalisen kisavieraan
puuskuttamaan - polkemaan kuntopyörää - ansaitakseen maksuttoman lipun tämän vuoden tapahtumaan. Tempauksella halutaan olla osaltaan mukana VALO ry:n visiossa jonka tavoitteena on, että Suomi on maailman liikkuvin kansa vuonna 2020. Yleisön
hyvinvointiin tähtäävät pienimuotoiset kokeilut ulottuvat Baronan välittömään
läheisyyteen rakennettavaan Suomi-maisemaan nuotioineen ja nokipannukahveineen.
Areenan sisäpuolelle puolestaan on koottu joukko hyvinvointialan startup-yrityksiä,
joiden palveluiden toivotaan lisäävän yleisön hyvinvointia. Myös urheilijoiden
hyvinvointiin kiinnitetään entistä enemmän huomiota Stress free area® -konseptin
avulla.


- Kokeilujen tarkoituksena on testata syntyneitä ideoita ja saada yleisöltä
palautetta ideoiden jatkokehittämiseen. Tavoitteena on, että 2017 Suomen urheilun
supervuoden tapahtumien asiakaskokemus on noussut aivan uudelle, ja yleisön omaa
hyvinvointia lisäävälle, tasolle. Uskomme tämän ajattelun energisoivan yhteistyötä
eri toimijoiden välillä ja hyödyttävän koko Suomi Oy Ab:tä, Vilander listaa.


Kansainvälinen Finlandia Trophy Espoo -taitoluistelukilpailu Barona Areenalla
10.-12.10.2014

www.finlandiatrophy.com