ETK: luistelijoita STLL:n Talent- ja Nuorten maajoukkueen valintaleireille 15.-17.4.2015

25.3.2015

Mai ja Vera
Mai ja Vera
Jessika ja Ilona
Jessika ja Ilona
Aava ja Milla
Aava ja Milla
Jan
Jan

Suomen Taitoluisteluliiton ryhmien valintaleireille on valittu ETK:sta 5 luistelijaa

Suomen Taitoluisteluliitolla on kaksi nuorten valmennusryhmää: Talent-ryhmä ja Nuorten maajoukkue.

Nuorten maajoukkue on tarkoitettu enintään 15-vuotiaille lahjakkaille luistelijoille (kilpailukauden alkuun 1.7. mennessä ei vielä täyttänyt 15 vuotta). Valinnat ryhmään tehdään vuosittain kahdeksi kilpailukaudeksi kerrallaan, mutta kilpailukauden aikana 15 vuotta täyttävien osalta vain yhdeksi kaudeksi. Kaudella 2014-2015 ryhmä koostuu 18 luistelijasta.

Talent-ryhmä on tarkoitettu 9–13-vuotiaille lahjakkaille luistelijoille (kilpailukauden alkuun 1.7. mennessä on täyttänyt 9 vuotta mutta ei vielä 13 vuotta). Valinnat ryhmään tehdään vuosittain kahdeksi kilpailukaudeksi kerrallaan, mutta kilpailukauden aikana 13 vuotta täyttävien osalta vain yhdeksi kaudeksi. Kaudella 2014-2015 ryhmään kuuluu 30 luistelijaa.

Nuorten maajoukkueen ja Talent-ryhmän leirityksistä vastaa Nuorten olympiavalmentaja Berit Kaijomaa yhdessä kullekin leirille erikseen valittujen valmentajien ja eri alojen muiden asiantuntijoiden kanssa.

Suomen Taitoluisteluliiton Talent-valintaleirille on valittu ETK:sta Jessika Louhelainen, Aava Utriainen, Milla Degerlund sekä Ilona Virtanen.

Myöskin ETK:n Vera Vilèn on saanut kutsun Nuorten Maajoukkueen valintaleirille Vierumäelle 15.-17.4.2015.

Viime keväänä valittiin Talent-ryhmään kausiksi 2014-2016  jo  ETK:n Mai Helske, Jan Ollikainen sekä Vera Vilèn.

Jo pääsy  valintaleireille koko Suomen kattavista ikäryhmistä on hieno saavutus ja osoitus osaamisesta ja hyvästä valmennuksesta!
 

Onnea ja Zemppiä kaikille!