Mai Helske lunasti itselleen paikan SM-kilpailuihin

15.10.2018

Mai Helske
Mai Helske

Ensimmäistä kertaa SM-juniorit -sarjassa kilpaillut Mai Helske sijoittui viikonloppuna SM-junioreiden 1. valintakilpailussa hienosti neljänneksi pistein 115,21. 

Lyhytohjelmakilpailun jälkeen kolmannella sijalla ollut Mai väläytti ohjelmassaan myös uusia taitoja, kun kisajäällä nähtiin enismmäistä kertaa onnistunut kolmoisflippi. 

Uudessa, Panu Aaltion Forgiveness and The Water Cycle -musiikkiin luistellussa vapaaohjelmassa keskittyminen suuntautui tällä kertaa elementtien suorittamiseen ja seuraavana tavoitteena onkin esiintymisen ja ilmaisun kehittäminen. 

1. valintakilpailusta itselleen paikan joulukuussa luisteltaviin SM-kilpailuihin lunasti kymmenen parhaiten sijoittunutta luistelijaa.

Kilpailun voitti Porvoon Taitoluistelijoiden Milania Väänänen 117,97 pisteellä.

Kaikki tulokset: http://www.figureskatingresults.fi/results/1819/YLSMJUNSEN1vk/index.htm