Kisakausi starttasi Tikkurila Trophyssä 9.-11.9.2016

15.9.2016

Jessika ja Vera
Jessika ja Vera
Isabella ja Annika
Isabella ja Annika
Avila
Avila

Yksinluistelijat käynnistivät kauden kilpailu-urakkansa viime viikonloppuna Tikkurila Trophyssä.

Jessika Louhelainen ja Vera Vilen kisasivat upeasti ensimmäistä kertaa SM-noviiseissa, ensimmäisissä kahden päivän kilpailuissaan. Vera palasi kilpajäille puolentoista vuoden tauon jälkeen kahdella puhtaalla ohjelmalla sijoittuen lopputuloksissa seistemänneksi. Jessikan sijoitus puolestaan kahdestoista.

Vanhempien SM-noviisien sarjassa Annika Hovi näytti vahvaa osaamista sijoittuen kisan kuudenneksi. Annika naputti molempiin ohjelmiin itsevarmat ja näyttävät elementit muutamaa virhettä lukuunottamatta. Isabella Salmoheimo sijoittui sarjassa kymmenenneksi.

Avila Pitkäkangas puolestaan teki debyyttinsä junorisarjassa. Lyhytohjelma suoriutui kaksoisakselia lukuunottamatta hienosti, mutta vapaaohjelma ei vielä alkukaudesta kulkenut odotusten mukaisesti. Avila sijoittui kisan viidenneksi.

Kilpailun tulokset: http://tikkurilantaitoluisteluklubi.sporttisaitti.com/kilpailut/tikkurila-trophy/tikkurila-trophy-2016/results/

 

ETK:n yksinluistelijoiden kisaaminen jatkuu tulevana viikonloppuna 16.-18.9. sekä Orton Trophyssä Vantaalla että J.Rinta-Joupin kisassa Hämeenlinnassa. Täällä kautensta aloittavat myös K3, K2 ja Alueryhmän luistelijat. Tule mukaan kannustamaan ETK:ta:

http://evt.sporttisaitti.com/yksinluistelu/kilpailut-2016-2017/orton-trophy-2016/

http://www.hmltaitoluistelijat.fi/tapahtuma/j-rinta-jouppi-cup/